jokainen päivä on minulle äiti - päivä.

"10 vuotta äitiyttä takana ja kuopuskin lähti jo koulutielle. en siis elä enää sitä vauvakuplaa, tuskin enää koskaan."

Äitiys on kaikkinensa haastavin, palkitsevin sekä tärkein työ maailmassa: Ei tarvitse olla täydellinen - riittää, kun on paras. Se on myös voimavaroistani ehdottomasti suurin ja merkittävin ja teen sitä täydestä sydämestä parhaani mukaan. Sen mukana on oppinut ajanhallintaa, organisointia ja multitaskingia. En ole ollut mikään "lapsi-ihminen" aina, mutta yllättävän luonnollisesti kaikki palaset loksahtaa kohdilleen- ei voi muuta kuin ihmetellä. En myöskään ole se perinteinen koti-äiti, vaikkei siinäkään mitään pahaa ole. Varmasti lapset ihmettelee tai häpeää äitiä monesti, joskus kyllä pitää äitiä aika ihanana. En koe yhtään, että olisin joutunut luopumaan mistään vaan päinvastoin olen heistä ikuisesti kiitollinen - he tekevät minusta kokonaisen.

Esikoiseni kysyikin juuri "Äiti - miksei täällä ole kuvia meistä"? Jäin tätä miettimään, että miksi muuten ei... Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että koska he ovat sen verran isoja jo, haluan heidän itse päättävän, mitä itsestään julkaisevat ja milloin tai missä yhteydessä. 

He ovat puolisoni kanssa silti ylivoimaisesti suurin osa elämääni ja arkeani, vaikkei he kuvissani koko ajan näy. On myös rikkaus, että saan kunnian kasvattaa sekä poikaa, että tyttöä. Nykyisin kuitenkin pyrin olla korostamatta "tyttöjen ja poikien juttuja". Silti heissä on eroja! Esimerkiksi kolme tyttöä ei meinaa mitenkään tulla toimeen keskenään tai saa leikkejä sujumaan, kun taas poikia on ihan sama, kuinka monta tai vähän porukassa kavereita on, he saavat hommat kyllä toimimaan. Tytöt ja pojat voivat olla molemmat sitä miltä tuntuu ja mikä kiinnostaa tai missä ovat luonnostaan lahjakkaita- tämänkään ei tarvitse liittyä automaattisesti sukupuoleen, vaan poikkeuksia on. Olenkin usein kysynyt, mikä heistä tulee isona, mutta vielä tämä vastaus vaihtuu joka kerta. Tulevista harrastuksista tulee kuitenkin iso osa elämää ja parhaassa tapauksessa jopa työ. Lisäksi esikoinen aloittaa jo 4. luokalla toisen vieraan kielen opettelun ja tuleva koululainen jo englannin, näistä olen tietysti superylpeä. Voikin hyvin olla, että heitä kiinnostaa kansainväliset vaihtoehdot.

Ja se miksi kirjoitan yksikkömuodossa äitiydestä johtuu siitä, että koen ettemme jaa lasten isän kanssa arkea, vaan elämänkumppanini, joka on lasteni toinen huoltaja. Emme siis ole se "perinteinen" perhe. Yksinhuoltajuus sekä uusioperhe on ollut yhtä vuoristorataa ja uuden opettelua, mutta kokemukseni mukaan: Vaikka tuntuisi miten pahalta välillä tyydyn toteamaan: "Aina voisi olla huonomminkin.." Siitä ehjästä perheestäkään ei täydellistä aina saa, olen senkin kokenut. Jokatapauksessa lapsilla on arjessaan kaksi heistä välittävää aikuista, enemmän siis kuin yksi.

Rakkaudella 

Äiti