jos en oo sun - en oo koskaan kenenkään.
"sinulla on syvät silmät, mutta niissä on katse jahdatun."
(Happoradio - Ahmat tulevat)
Tällä kertaa en halunnut pitkää väliä uuden blogin tekoon. On taottava, kun rauta on kuumaa - siis silloin, kun elämässä sattuu ja tapahtuu.
On myös luonnollisempaa ja aidompaa kirjoittaa, kun tunteet on pinnassa. Aika kultaa kuitenkin muistot, joten kipu ja kaikki vilpitön epätoivon sekä toivon tunne on tässä tekstissä mukana.
Lähdetään liikkeelle ihan otsikkotasolla, siksi ensimmäiseksi kysyn:
A. Kenelle tuollainen lupaus tehdään?
B. Kuinka monelle tuon sanoo?
ja
C. pitääkö sitä loppujen kukaan?
Parisuhteen alussa (yleisesti ottaen) kaikki tuntuu mahdolliselta ja helpolta. Itse en enää usko enkä luota tähän vanhaan kunnon "kuumaan alkuhuumaan." Tai ehkä vähän, mutta tunnistan sen ja ensimmäinen kauaskantoinen reaktioni onkin jo varautua siihen, että kohta se arki joka tapauksessa koittaa. On helppoa antaa ymmärtää ja hämätä hetkellisesti, että kyllä tässä riittää henkistä ja fyysistä hellyyttä niin, että sitä tulee ovista ja ikkunoista. Siihen lankaan on helppo mennä ja hormonit viskoo, MUTTA - millainen tilanne onkaan 10 vuotta myöhemmin? Hmm. tilastollisestikin?
Noh, jos puolestaan alussa kohtaa jo vaikeudet ja epävarmuudet - mitä se sitten on vuosien päästä? Voin kertoa, että ei ainakaan yhtään helpompaa.
Ja mitkä paineet alussa uuden ihmisen kanssa nykyisin onkaan? Pitää olla täydellinen eikä sekään enää riitä.
Mutta toisaalta, jos SE JOKU kolahtaa, tämä ei perustu mitenkään omalla kohdallani enää ulkoiseen habitukseen eikä varsinkaan pelkkiin kuviin - vaan siihen, mikä kemia tulee, kun se tietty ihminen on samassa tilassa, katsoo silmiin ja miten hän sinua lähestyy tai kohtelee.
Uskon rakkaudessa turpaan ottaneena silti optimistisesti siihen, että, jos arki toimii - kaikki toimii. Rakkaus ottaa ja antaa. Ja sen pitää päteä molempiin osapuoliin, yksin ei parisuhdetta rakenneta tai pidetä pystyssä.
Huomasin ja huokasin tuossa tosin juuri, että en tiedä pystynkö milloinkaan enää tuntemaan mitään järkevästi. Minua ei helposti saa eikä tavoita, miksikö? Siksi, että lähelleni en uskalla päästää enää ketä vain. Luottamus ansaitaan eikä voida ostaa.
Blogin otsikko on nyt sanottu puolin ja toisin - kuultu ja nähty tuhat kertaa. Pitääkö se ikinä paikkaansa kuitenkaan?
Kohtele ja kunnioita itseäsi ja toista, sillä pääsee pitkälle.
"Sanottu ääneen niin paljon, mikä satuttaa. Samat aiheet taas jauhettu atomeiksi. Mä haluisin, et pystyttäis vaan antaa anteeks, mutta sekään ei varmaan oo tarpeeks- enää. Sun hengitys tasaantuu, mut aivot lamaantuu. Sanoja sulle, mulla ei oo enempää."
Sydän syrjällään ja aivot solmussa jatkan matkaani eteenpäin. Katseessa ja tekemisessä näkyy tuska ja epätoivo.
Osaan tosin myös arvostaa sitä, että itsenäisyys ei tarkoita yksinäisyyttä.
- Älä silti sano tai lupaa ikinä sitä, mitä et pysty pitämään -
Arvostan ja kiitän kaikkia Teitä lämpimästi, ketkä tämän jaksoi lukea loppuun saakka. Sydän revitty auki kirjoitusta varten.
Aidolla ja vilpittömällä rakkaudella elämää kohtaan kirjoitettuna - on sitä kohdalle sattunut paljon hyvääkin.
- Emma Karoliina